Kari Mikkonen

Soitan mainiossa rock-orkesterissamme kitaraa ja laulan muutamissa biiseissä stemmoja.

Sähkökitairoitani ovat Fender Stratocaster, Fender Telecaster ja Schekter PT Custom. Käytän Fender Hot Rod -vahvistinta. Polkemiani efektilaitteita ovat Bossin Blues Driver BD-2 -säröpedaali Robert Keeleyn erikoisvirityksillä (BD-2 Phat), Bossin Chorus (CE-5) ja Morettin wah-wah -pedaali. Soitinvalikoimani muita helmiä ovat pari akustista kitaraa (myös se klassinen) ja ukulele.

Bändisoiton ensimmäinen, nuoruusvuosien hauska kokeilu oli ylioppilaskirjoitusten jälkeen perustettu Incredible Jänkä Blues Bänd (tämäkin nimi taisi olla Penden keksimä). Bändissä soittivat ja lauloivat Penden ja minun lisäksi Matti Vuolanto, Eki Söderström, Tommi Tuominen, Sakke Alaranta ja Jan Noponen - Jania lukuunottamatta kaikki Candomino-kuorolaisia. Bändin ainoa virallinen esiintyminen oli Kari Hildenin läksiäisbileissä (Karin muuttaessa Vancouveriin). Tuohon aikaan oma kitaransoittotaitoni oli vielä varsin vaatimattomalla tasolla. Oikeastaan Jan Noposta lukuunottamatta kukaan meistä ei ollut kovin rock-uskottava.

Aloitin tavoitteellisemman soittamisen opiskelemalla Espoon musiikkiopistossa klassista kitaraa loistavien opettajien Kari Äikäksen ja Pekka Vesasen opissa. Soiton opiskelu eteni Sibiksen I-kurssitutkinnon suorittamiseen asti. Sen jälkeen opiskelu, seurustelu, laulaminen Jubilate-kuorossa ja sosiaalinen elämä vaativat aikansa, ja säännöllinen soiton opiskelu jäi. Sen sijaan Jubilate toimi yli kymmenen vuoden ajan hyvänä kouluna musiikin tekemiseen kunnianhimoisella tasolla. Opiskeluaikana minulla oli muutamia bändisoittokokeiluja kurssikaverini, NNB:n ensimmäisen laulusolistin Timo Alhokkeen kanssa.

Säännöllisen ja innokkaan sähkökitaran soiton aloitin vasta kypsällä iällä. Rokkikitaroinnin opettelun prosessiin on sisältynyt useampi bändikurssi ja -leiri sekä soittotuntien saaminen Jan Saineelta, Ari Siikasaarelta ja Erja Lyytiseltä. Parhaillaan otan jazz-kitaransoiton tunteja Petri Krzywackilta.

Musiikillinen rappioni syveni, mutta samalla rock-uskottavuuteni lisääntyi syksyllä 2010, kun viimein tunnustin itselleni, että klassisen kitaran soitto itseäni tyydyttävällä tasolla on taakse jäänyttä elämää. Leikkasin 30 vuotta soittokunnossa pitämäni kitaristin kynnet, jotta voisin soittaa sähkökitaraa plektran sijaan sormilla. Nyt opettelen uusia entistä kouriintuntuvampia soittotapoja, joissa voin myös entistä paremmin hyödyntää klassisen kitaran soiton opettamaa näppäilytekniikkaa.

Kari